Bukhara, Uzbekistan

Samarkand ja Bukhara, silkkitien helmet. Saavuimme juuri Bukharaan, majoituimme ja saimme lounasta. On kuuma, tee ei jäähdy kupissa Lyabi Hauzilla, altaan äärellä joka on kaupungin seuraelämän keskus.
Kolmisen päivää tutustuimme Samarkandiin. Ajatus olla Samarkadissa oli siisteintä, käsittämättömän upeasti uudisrakennettujen medressojen ja mausoleumien museoalueiden ulkopuolella kaupunki oli modernisoitu ja kiireinen, erotettu muureilla ja turistikrääsäkaupoilla. Paikat olivat avaria ja tyhjiä, on low season ja kauppiaat epätoivoisia. Itse kaupunki on myös suurten uudistusten kourissa, mm. kaupungin museo on jyrätty uuden puiston alta. Miellyttävä, matala ja moderni mutta että Samarkand!
Basaareista sai upeita makeisia, pähkinöitä ja muita herkkuja. Eilen matkustimme tunnin matkan päähän erityiseen sunnuntaibaasariin ihailemaan Samarkandin ihmeitä ja antiikkia. Basaari oli valtava ja sieltä sai kaikkea autonosista alusvaatteisiin, myös käsitöitä oli hieman ja se olikin kiinnostavin osuus. Ostimme lusikan, rusinoita ja nauhan hattuun. Asuimme ihanassa B&B paikassa jossa huoneet, portaikot ja sisäpihat oli koristettu perinteiseen tyyliin matoilla, keramiikalla ja koristeellislla tekstiileillä, majapaikka pelasti ilmanmuuta turistihenkiset päivät Samarkandissa. Puuttui vain opastettu kiertokävely, mutta sen teemme täällä Bukharassa. Vanhat valokuvat elävästä Registanin madrassojen ympärillä vastaavat kyllä Samarkand mielikuvaa, mutta tuo kaupunki tuhoutui 1800-luvulle mennessä sodissa, maanjäristyksissä ja kuluneisuuttaan. Kaupunki tyhjeni ja uudelleenasutettiin myöhemmin.
On hieman ransistynyt olo, viimeinen viikko on ollut paljon matkustamista, odottelua, purkamista ja pakkaamista, uuteen ihan älyttömän valuuttaan totuttelua. Euro on 2700 Sumia ja suurin seteli on 1000. Usein ostokset maksaa kympitonneja ja siinähän sitten lasketaan. Rahaa käsitellään pinkkoina, usein muovipussissa. Eräs englantilainen pyöräilijä totesikin kuivasti kaipaavansa kevyempää valuuttaa, light weight currency. Huvittelemme ajatuksella että pankkiautomaateista saisi tätä valuuttaa, suoraan säkkiin.
Sieltä tulee kuitenkin dollareita jotka vaihdetaan torilla paikalliseen, pankissa dollarista saisi neljänneksen vähemmän. Euro noteerataan myös naurettavan alas. Ostimme lentoliput sunnuntaiksi Delhiin ja niiden 650$ näkeminen 1600 tonnin setelinä oli varsin hilpeää.
Elintaso on kuitenkin kohonnut viikonkuluessa oleellisesti. Kaupoista saa kaikenlaista, ruoka on monipuolisempaa mm. juusto, hillo oli kaivattujen luksuksien listalla. Perusruokaa on kuitenkin edelleen liha, riisi jä leipä, erityisesti risoton tapaisena plovina, saslik-vartaina ja lihakeittona. Unohtamatta sipulej ja arbuuseja! Myös olutta saa tässä maallistuneessa ja turistoituneessa kauoungissa joka on aina ollut kultuurien ja henkevien keskustelujen risteysasema. Vessoissa on oikeaa vessapaperia sanomalehden palasten sijasta ja tiellä voi ajaa yi 30 km/h.

PS. Kun lähdimme Dushanbesta, olimme vielä menossa vuorille. Menimme Penjikentiin ja kuulimme että vuorilla oli ollut rankkasateita, tie jolle olisimme halunneet lähteä oli huuhtoutunut pois. Ainoa keino olisi ollut kävellä 20 km reitin alkuun, nousuakin tällä matkalla olisi ollut reilu 1000 m. No, päätimme tutustua muinaisen Penjikentin raunioihin (jos pidät raunioistasi todella romahtaneina, kohde on hyvä) ja jatkaa matkaa. Matkan kohokohta oli kaamea 5 km tunneli, joka oli ihan hajalla. Se oli pimeä, valtavia kuopia, toinen kaista oli useimmiten pois käytöstä, puoli vaihteli ja kuopat olivat syviä, vastaantulijoita oli paljon. Tunneli vuosi vettä kuin seula – suoraan elokuvan 12 monkeys maailmasta! Kuljettaja taisi nuuhkaista jotain valkeaa jauhetta ennen tunneliosuudelle lähtöä, oli selvästi kauhuissaan. Selvisimme matkasta kuitenkin ilman pahempia traumoja!