5.8.2010 Dharamkot, Intia

Kulttuurishokki toisensa jälkeen, raskaita matkustuspäiviä, mutta myös mahtavia kokemuksia on kerääntynyt tilillemme Bukharasta lähdön jälkeen. Vietimme Bukharassa kaikkiaan viisi päivää ennen kuin lähdimme yöjunalla kohti Tashkentia. Jälkikäteen ajateltuna tuolle jopa raivostuttavan hiljaiselle keidaskaupungille olisi riittänyt muutama päivä vähemmänkin, mutta olimme joutuneet lyömään aikataulun kiinni jo ensimmäisenä päivänä varaamalla junaliput. Autiomaan tulisen kuuma ja kuiva ilma seisahtui joka iltapäivä tukahduttavasti paikoilleen, joten vetäydyimme paikallisten tapaan viettämään kolmen tunnin siestaa, herätäksemme auringon laskeutuessa illallliselle ja istuskelemaan suurten vesialtaiden ympärille. Osa vesialtaista on jopa tuhat vuotta vanhoja ja ovat toimineet perinteisesti sosiaalisen toiminnan keskuksina joissa kahdensadan madrasin sivistystoiminta on jatkunut iltaisin. Tunsimme olevamme osa pitkää jatkumoa keskustellessamme pitkällisesti uskonnoista ja ihmisyyden luonteesta Japanilaisessa Budhalaisluostarissa asuvan hollantilaisen Arin kanssa.

Uzbekistanin pääkaupunki Tashkent hämmästyttää länsimaisuudellaan ja on kaikin puolin vailla hajua tai väriä. Suurimmaksi osaksi kaupunki muistuttaa jotakin Pariisin hienostolähiötä. Ensimmäinen matkamme kohteista, jossa emme ottaneet ensimmäistäkään valokuvaa. Emme yksinkertaisesti keksineet mitä siellä olisi voinut kuvata. Toiselta kädeltä kaupungissa vaikutti olevan erinomaiset mahdollisuudet kulltturirientoihin, kuten oopperaan. Henkilökohtaisesti olin onnellinen kun pääsimme jatkamaan matkaa jo yhden päivän jälkeen. Vierailun väripilkkuna oli vierastalomme isäntä, jolta (kuten niin monelta muultakin) poliisivaltion yrittää varastaa toiminnan väärillä syytöksillä, jatkuvilla kotitarkastuksilla ja muilla vastaavilla tempuilla. Isäntämme oli hiukan kovempaa tekoa kuin kansainväliset hotelliketjut jotka ovat jo luovuttaneet toimintansa valtiolle. Hän jatkaa hotellinsa pitoa vaikka toimintalupa oli virallisesti vietykin, samaten kaikki kotietsinnässä löydetyt valuutta- ja viinavarastot. Jostain hän kuitenkin taikoi vodkapullon, josta auliisti annosteli sekä itselleen että kuuntelijoille kertoessaan tarinaansa surumielisesti hymyillen.

Huono onnemme lentokoneiden suhteen jatkuu. Koneessamme oli Taskentista lähdettäessä jokin tekninen vika, jota korjattiin viidettä tuntia. Vietimme odotteluajan eristettynä vanhaan letokenttähalliin. Olimme luottaneet saavamme lentokoneessa lounaan, joten nälkä ehti kertyä kiljuvaksi, kun pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Päivän kruunasi saapuminen monsuunikauden Delhiin keskellä yötä. Lentokoneesta noustessamme vastaan löi uskomattoman paksu, kostea trooppinen kuumuus. Pellavahousuni kasvoivat muutamassa minuutissa pituutta viisi senttiä, niin että aloin kompastella lahkeisiin. Kapeaa bazaarikatua, jolla hotellimme sijaitsi, oli päätetty ruveta leventämään, joten jokaisesta talosta sen varrelta oli lohkaistu parin metrin siivu etuosasta. Kaikki rakennusjäte lojui mudassa muun Delhin jätteen keskellä pitkin katua, talojen julkisivut olivat kuin lentopommin täysosuman jäjiltä. Edes riksa ei päässyt kadulla etenemään joten jouduimme kiipeilemän tiililäjien yli rinkat selässä. Mieltä ei ylentänyt Hotellihuoneemme. Ikkunaton huone umpiperäkäytävän päässä takasi huonoimman mahdollisen huoneilman. Jokainen vaatekappaleemme lemusi pian likaiselle kosteudelle ja liimantui ihoon kiinni. Aamulla selvisi, että koko kaupunki on yhtä isoa rakennustyömaata lokakuussa alkavia Kansainyhteisön kisoja varten. Delhi on muutenkin ahdistava kokemus, mutta muistuttaa tällä hetkellä lähinnä Danten helvettiä. Kaupungissa, jossa tungeksiii muutama kymmen miljoona köyhää ja likaista ihmistä liikaa, ei parana jos kaksi kolmannesta siitä muutetaan rakennusjätekasoiksi ja pauhaaviksi kiviporiksi.

Pakenimme Delhin helvettiä Himalajan rinteille. Matka tänne Dharamsalan yläpuoliseen kylään vei vuorokauden. Lisävaivoina oli kuuden tunnin tukahduttavan kuuma odottelu pysähtyneessä junassa (raiteet olivat poikki edellä kulkeneen junan suistuttua raiteilta) ja perinteinen matkaripuli ja sitä seuraava pakollinen paasto. Kuitenkin, tänne päästyämme tiedämme että matka kannatti. Viileän kostea, ihastuttavan raikas vuoristoilma, Rinteet ovat havupuumetsien peitossa ja niiden välissä leijailee hiljalleen pilviä. Pari kilometriä alempana on McLeod Ganj, joka on sekä matkaajien mekka kaikkine mahdollisine palveiluineen, että tiibetin pakolaisten kulttuurinen, henkinen ja hallinnollinen keskus. 10 dollaria päivässä maksavan siistin ja mukavan huoneemme ikkunasta avautuu upea näköala alla olevaan laaksoon, sähköt ja vedet toimivat. Jenny on Joogakoulussa ja itse pääsen vapaasti kuljeksimaan rinteille. Mitä muuta voi toivoa?