Katmandu 4.9.

Olemme olleet Nepalissa nyt pariviikkoa, suurimman osan siitä Katmandussa. Tuo Chitwanin seikkailu oli tässä välissä ja palasimme takaisin. Nyt minä opiskelen mielenhallinnan 7 askeleen tekniikkaa International Budhist Academyssä ja Jarkko laskee koskia jossain toistaiseksi. Olemme asuneet koko ajan viehättävässä Budhalaisluostarin vierastalossa joka tuntuu jo hyvin kotoisalta. Aamulla herätys tulee viideltä – munkit paukuttavat patarumpuja ja puhaltavat epävireisiin käyrätorviin, ääni on sen mukainen kuin pitääkin silloin kun tarkoituksena on poistaa välinpitämättömyys ja karkoittaa yöllä saapuneet pahathenget ja sen sellainen. Elämä meditaatiokurssilla on säännöllistä – aamukuudesta iltayhdeksään vuorottelevat harjoitukset, luennot, pienet lepo-ja seurusteluhetket sekä ihanat tiibettiläisateriat.

Julkaisen tässä aiempia ajatuksia Katmandusta jotka jostainsyystä jäivät silloin julkaisematta!

25.8.Katmandu
Joka-aamuinen päätös – ollako kansainvälinen seikkailija joka on alituiseen pulassa ja aikalailla pihalla, vai taipuako olemaan turisti joka hyväksyy matkailijoille tarkoitetut elämää helpottavat palvelut, olla siis ihan puudelina?
Yleensä yritämme seikkailla niinpitkälle kuin pääsemme/jaksamme ja puudeloidumme vasta sen jälkeen. Usein se tarkoittaa taksin ottamista kun on jo kaukana kartan ulkopuolella. Joinakin päivinä seikkalijan elämä onnistuu helposti, toisina – erityisesti maanataisin – olemme suosiolla puudeleita heti aamusta ja päädymme seikkailijoiksi vasta myöhemmin. Onneksi kartta ja kompassi selvästi luokitellaan seikkailijan varusteisiin. Karvas totuus kuitenkin on että ajoittain kipeästi tarvitsemme matkailijoille tarkoitettuja palveluja, kuten vaihtelua paikalliseen daliin, suihkullista majoitusta jne.

Eräänä päivänä pällistelimme välimaastossa Katmanduun tutustuen, katsotaanpa tilinpäätös:
Menimme bussilla, kävelimme bussiasemalta virastoon josta saa kulkuluvan luonnonpuistoihin ja kirjauduimme eräretkeilijöiksi ( seikkailija). Kävelimme opaskirjan avulla nähtävyyksiltä toisille opastetulla reitillä ällistellen ja valokuvaten (puudeli). Eksyimme kuitenkin, mutta emme välittäneet ja löysimme loistavan ja paikallisesti supersuositun lassibaarin (S). Päädyimme lopulta Thameliin, ostimme kaakkois-Aasian opaskirjan matkamme jatkosuunnitteluun ja joimme oluet (tosi P). Keskustelimme koskenlaskusta opasehdokkaan kanssa ja illallisen jälkeen ajoimme pimeällä taksilla takaisin majataloon (kumpaa, Puudelia kai?).

Seuraava päivästä oli paljon kummallisempi ihan kotikulmilla kun ”emme tehneet mitään”.

Aamulla satoi kaatamalla, jo ennen kakofonista, mutta jo niin tuttua aamukonserttia. Lähdin kuitenkin aamuteelle ja kävelylle, sekä tapaamaan parin kilometrin päässä asuvaa ystävääni Beleniä. Aikamme paransimme maailmaa Nepalissa, Suomessa ja Espanjassa, kai vähän muuallakin - kunnes hänen täytyi lähteä työhönsä kääntäjänä.

Menin hakemaan Jarkon brunssille ja samalla teimme mittavia viestintäoperaatioita ravintolan toimivan langattoman netin välityksellä. Viestintä on matkailijan elämässä ajoittainen tärkeä kiintopiste – toivoen että joku olisi kirjoittanut. Elämä vaikuttaa edelleen minkä tahansa vapaapäivän aamulta. Mutta koska asumme Katmandun Bouda-nimisessä syrjäkylässä jonka keskuksena on valtava stupa, siis budhalainen hauta tai muu tärkeä ja pyhä palvontaaherättävä rakennus – on paikallisen tavan mukaan käveltävä muutamia kierroksia pyöreän rakennuksen ympäri myötäpäivään. Stupan ympärikävelijoitä on aina jatkuvana virtana ja se selvästi rytmittää elämää täällä, on ikäänkuin siirtymäriitti. Kävelläänpä kieros tai pari.

Oli täysikuunpäivä ja väkeä oli liikkeellä erityisen paljon, tarjolla oli myös pieniä voilamppuja ja kukkakoristeita uhrattavaksi. Täysikuunpäivä on erityinen että vaikka stupa on aina voimallinen pytinki, täysikuu vielä kymmentuhatkertaistaa kaikki rukoukset ja hyvän karman, sekä sille esitettyjen toiveiden toteutumismahdollisuudet. Hulabaloota, naamiotanssijoita ja sirkushuveja oli siis tarjolla.
Huvittelun jälkeen menimme pitämään sadetta parturiin, sainkin hilpeän vaahteramäen eemeli-henkisen nepalitukan. Sitten kuului taas töttörötöötä ja kuljimme ääntä kohti. Lähitemppelissä oli tehty hiekkamandala ja he pitivät seremonioita sille. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja tarjoiltiin istumapaikat, teetä ja hedelmiä. Seurasimme toimitusta- laulua ja soitinten paukutusta, tauolla ystävällinen munkki esitteli mandalaa meille. Sitä oli rakennettu erivärisistä hiekoista kolme päivää, Sen puja (juhla) kestää seuraavat kolme päivää ja sitten hieno taideteos pyyhitään pois.

Kotimatkalla poikkesin lähiravintolaan kysymään sopisiko heille, että tänään tulen keittiö oppiin tekemään momoja, tiibettiläisiä ravioleja. No, sopihan se hieman myöhemmin. Menin huoneeseemme tekemään joogaharjoitukseni, sitten valmiina keittotuntiin!Teimme ensin täytteen kasviksista ja tofusta ja sitten kaulimme kämmenen kokoisia ohuita pyörylöitä taikinasta. Pöyrylä vasempaankäteen ja ruokalusikallinen täytettä keskelle. Sittenpä alkoihin haastavampi osuus, kuinka rypyttää ja sulkea taikina nyytiksi, joka on kaunis, suunkokoinen ja pysyy keitettäessä kiinni. Opin tekniikan melkein, toiselta reunalta pitää olla sileää, toiselta rypytetään pussukaksi taitavalla nelisormijärjestelmällä. Sitten nyytit höyrytettiin ja syötiin hyvällä ruokahalulla soijakastikkeen kanssa.

Illallisen jälkeen menimme pimeässä, siis tosipimeässä koska sähkökatkokset on jokapäiväinen juttu, katsomaan stupan ympärillä hehkuvaa kynttilämerta, lukuisia tanssiryhmiä ja soittajia sekä kenties kymmeniätuhansia stupankiertäjiä. Hartaimmat kulkivat kumartamalla ja heittäytymällä tyystin pitkäkseen maahan. He laittavat vielä pienen kiven sormiensa kohdalle maahan, ettei fuskausta etenemisessä pääse vahingossa tapahtumaan. Liityimme joukkoon kävellen.

Useimpien mukavien päivien illat päättyvät majatalon aulassa iltateen ääressä seurustellen, matkalla kohdattujen ihmisten tarinoista voisi kirjoittaa fantasia henkisen kirjan!