Pako Paratiisisaarelta

Viidakkosafarilta palattuamme hengailemme Bukit Lawangin viidakkokylässä odotellen bussilakon loppumista. Orangit ovat kovin mielenkiintoisia ja kylässä on uneliaan leppoisa tunnelma, mutta moottoritie on kuuma ja sisäinen pakko vie taas eteenpäin. Merelle pitää päästä, snorklaamaan ja syömään kunnon kalaruokia, riippumatossa rannalle heilumaan. Hyppäämme siis Banda Acehin yöbussiin. Matka vie kohti Sumatran pohjoiskärkeä, Pulau Wehin paratiisisaarelle, joka on Lonely Planetin kovasti ylistämä snorklaus- ja sukelluskohde.

Aceh on sinänsä erikoinen osa Indonesiaa. Osavaltiota on siunattu runsain öljy- ja kaasuvarannoin, joiden ansiosta alueen varallisuus on Indonesian mittapuulla korkea. Luonnonvaroista saatavien tulojen valuminen keskushallinnolle ja ääri-islamilaisuus ovat ajaneet alueen itsenäistymisaatteita Indonesian perustamisesta 1951 lähtien. Erityisesti hallinnollinen yhteenniputtaminen kristittyjen Batakien kanssa aiheutti pahaa verta, ja Aceh julistautui itsenäiseksi islamilaiseksi tasavallaksi 1953. Alue ajautui alkaen pitkälliseen sisällissotaan, joka päättyi vasta Helsingin aseleposopimuksella 2003. Sopimus takasi osavaltiolle osittaisen itsehallinto-oikeuden ja toi voimaan tiukan islamilaisen Sharia-lain. Muutenkin kärsinyt osavaltio meni lopullisesti remonttiin tapaninpäivänä 2004. 15-metrinen tsunamiaalto tappoi pelkästään Banda Acehissa 65 000 henkeä ja tuhosi käytännössä koko kaupungin maan tasalle. Tunnetuin maamerkki tapahtumasta on 2500-tonninen sähköntuotantolaiva, jonka tsunamiaalto runnoi 4 kilometriä sisämaahan. Jälleenrakennustyö toi kaupunkiin runsaasti länsimaalaisia ja sai aikaan väliaikaisen talousbuumin, joka päätyttyään aiheutti vuorostaan työttömyysaallon. Tapaamme kaupungilla runsaasti ihmisiä, jotka ovat olleet mukana avustustöissä ja tekevät nyt korkeintaan satunnaisia riksakuskin tai tarjoilijan töitä, vaikka ovat avustusoperaatioissa oppineet toimimaan länsimaisten kanssa ja omaavat kelpo englannin kielen. Surullista!

Asetumme Pulau Wehillä Iboihin turistikylään. Rantapolun varressa on paalujen varaan rakennettuja pikku-bungaloweja. Valitsemme siisteimmän oloisen paikan ja vuokraamme snorkkelit. Vedenalainen maailma on heti kotiportailta alkaen hieno, värikkäitä kaloja on satoja erilaisia. Mutta korallit ovat pääosin kuolleet, vain yksittäiset läiskät kertovat miten upea väriloisto täällä on täytynyt olla vain muutamia vuosia sitten (LPn mukaan korallit ovat ”eeppiset”). Emme saa selville johtuuko korallikuolema turismin ja ravinteiden lisääntymisestä, tsunamista vaiko ilmastonmuutoksesta (korallit ovat erittäin herkkiä veden lämpenemiselle). Yritämme saada selville, josko jossain lähiseuduilla olisi parempia sukelluskohteita. Ei tunnu olevan, mutta kyselykierroksen seurauksena huomaamme, että saarta vaivaa jokin näkymätön tunnelmavamma. Hotellien, sukellusfirmojen ja ravintoloiden pitäjiltä joutuu nyhtämällä nyhtämään tietoja ja palvelua. Toisin kuin muualla Indonesiassa ja muualla lähiseuduilla ilmassa on jotenkin ahdistavan vaivaantunut ja varautunut tunnelma, jota Jenny osuvasti kutsuu autokauppatunnelmaksi. Luulemme aluksi että kyseessä on normaalia alkukankeutta, mutta päivien kuluessa ilmapiiri alkaa vaivaamaan enemmän ja enemmän. Pienet asiat, kuten ruokatilausten jatkuva unohteleminen ja se etteivät ihmiset tervehdi toisiaan, alkavat kerääntyä suuremmaksi kokonaiskuvaksi. Emme yksinkertaisesti tunne oloamme kotoisaksi, vaikka ulkoiset puitteet ovatkin näennäisesti kunnossa (ruokaa lukuunottamatta. Tarjolla ei ole, uskomatonta kyllä, esimerkiksi tuoretta kalaa tai muita mereneläviä). Emme pääse pakenemaan ahdistavaa tunnelmaa edes bungalowimme terassin riippumatossa, rentoutumisesta ei tule mitään ja ahdistus alkaa kasvamaan. Johtuuko tunnelma sisällissodan, tsunamin ja Sharia-lain aiheuttamista traumoista, vai mistä? Emme tiedä...Neljäntenä päivänä puimme jälleen ongelmaa, ja teemme pikapäätöksen: Hittoako tässä itseään kiusaamaan, onhan noita saaria lähiseuduilla, Lähdetään takaisin Malesiaan ja valitaan sieltä saari. Air Asian loistavan palvelun ansoista saamme hetkessä tilattua kohtuuhintaisen pakolipun jo seuraavalle päivälle. Tunnemme toisaalta itsemme puudeleiksi, kun luikimme häntä koipien välissä takaisin Kuala Lumpurin luksuksen pariin, mutta lohduttaudumme ajatuksella, että olemme kyllä aiemmin olleet monenlaisissa olosuhteissa aivan tyytyväisiä. Ja kyllä kunnon lounas Michelin-tähditetyssä kiinalaisessa ravintolassa saa loputkin tunnonvaivat unohtumaan...