Kuala Lumpurin kiilossa ja Sumatran sademetsissä

Nepalissa alkaa lokakuun alussa tulla viileää, on aika siirtyä etelään! Matkasuunnitelmassamme on edetä Uuteen-seelantiin ennen vuodenvaihdetta jolloin saarivaltio täyttyy paikallisista kesälomalaisista. Matkalla haluaisimme tutustua Singaporen ihmeisiin ja päästä kunnon rantalomalle, emmehän ole nähneet merta Rigasta lähdön jälkeen. Ja kyllähän Kaakkois-Aasia tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa, mahdollisuuksia on enemmän kuin aikaa. Teemme kuitenkin periaatepäätöksen: Suurin osa Kaakkois-Aasian kiinnostavista maista, kuten Myanmar, Vietnam ja Laos, jätetään myöhemmin tutkittavaksi, keskitymme tällä matkalla kaukokohteisiin.

Kuala Lumpuriin on tarjolla reilusti edullisempia lentoja kuin Singaporeen, joten sinne siis! KL, kuten paikalliset tätä jättiläistä kutsuvat , yllättää positiivisesti. Järjestelmällistä ja kiiltävää, kuten kyllä osasimme odottaa, mutta myös rauhallista ja siistiä. Suurkaupunkien tyypilliset kääntöpuolet slummeineen ja kerjäläisineen loistavat poissaolollaan. Ihmiset ovat myös ystävällisen ja rauhallisen oloisia, monilla riittää aikaa jutustella hetken kanssamme. Ja voi tätä luksuksen määrää monen kuukauden niukkuuden jälkeen! Hemmottelemme itseämme merenelävillä ja trooppisilla hedelmillä, kakkukahviloilla ja kunnon jäätelöllä. Ilmastoidut ostoskeskukset ovat täynnänsä luksustavaroita ja toinen toistaan hämmästyttävämpiä erikoisliikkeitä, saamme jopa hankittua uuden suodatinpatruunan vedensuodattimeen Kathmandussa rikkoutuneen tilalle. Kerta kaikkiaan miellyttävä kaupunki!

Akut ladattuna jatkamme matkaamme Indonesiaan, Sumatralle. Tunnin lento tuo meidät Medaniin, joka 2 miljoonan väkiluvulla on Sumatran suurin kaupunki ja keikkuu LP:n mukaan korkealla ”maailman ikävin paikka” -listalla. Onneksi olemme vain läpikulkumatkalla, tiemme vie ylös vuorille, katselemaan orangeja.

”Orang Hutan” eli ”metsän ihminen” on suurin Afrikan ulkopuolella elävä apinalaji. Laji on jatkuvasti vaarassa elinympäristön pienentyessä laittoman metsänkaadon ja öljypalmuplantaasien laajentumisen seurauksena. Myös salapyynti on edelleen valitettavan yleistä. Orangeja tavataan nykyään vain Borneossa ja Sumatralla, joten tilaisuudesta sattuessa niitä kannattaa käydä katsomassa. Nostettuamme pankkiautomaatista muutaman miljoonaa rupiaa suuntaamme Bukit Lawangiin, joka on pieni kylä Gunung Leuser -kansallispuiston laidalla. Kylä houkuttelee matkaajia kaksi kertaa päivässä toistuvalla puolivillien orangien syötöllä, jota pääsemme seuraamaan muutaman metrin päästä, keskellä viidakkoa. Orangien näkeminen lähietäisyydeltä luonnollisessa ympäristössä on hieno kokemus, otuksien harkitsevainen ja lempeä 40-90-kiloinen olemus on jotain jota ei voi kokea television kautta. Tätä pitää kokea lisää, joten buukkaudumme kaksipäiväiselle kävelysafarille kansallispuistoon. Oppaamme ovat paikallista Batak-heimoa. Kyseinen heimo oli 1800-luvun puoleen väliin asti tunnettu vihamielisyydestään ja ihmissyönnistä. Sittemmin lähetyssaarnaajat ovat kesyttäneet heimon perusteellisesti, leikkimielisempiä ja nauravaisempia ihmisiä saa etsiä. Toisinaan kunnon hörönaurun kuullessamme saamme tosin pienen väristyksen, saatamme kuvitella saman naurun kaikumaan kun viilatut hampaat repäisevät palan vihollisen paistetusta reidestä. Mutta viidakon nämä oppaamme tuntevat kuin omat taskunsa. Tarkat silmät ja korvat löytävät eläimet lehvästön kätköistä uskomattomalla tarkkuudella.

Ensimmäinen löytämämme orangi järjestää kunnon näytöksen. Havaittuaan vieraat tämä nuori uros nimeltään Jackie heilahtelee käsittämättömän nopeasti puiden latvustosta alas viereemme, nappaa oppaamme repun ja vie sen ylös pesäänsä tutkittavakseen.

Vetoketju on älykkään veijarin käsissä hetkessä auki, samaten vesipullo. Banaanit syötyään Jackie alkaa tutkia oppaan peittoa, levittää sen hetkeksi pesänsä katteeksi, ikään kuin osoittakseen tietävänsä miten sitä pitää käyttää. Oppaat alkavat kaupankäynnin: banaanitertun heiluttelu saa varkaan heltymään ja heittämään osan repun sisällöstä alas pesästä, mutta peitteestään se ei luovukkaan niin helpolla, vaan siirtyy alemma ja roikottaa peittoa kiusoitellen juuri ja juuri oppaiden käden ulottumattomissa. Välillä veijari kieputtelee peiton ympärilleen ja roikkuu takajaloillaan oksasta kuin lepakko (lisään tästä myöhemmin videon). Nauramme katketakseen mutta oppaamme näyttää happamelta. Vihdoin hän saa napattua peiton takaisin ja jatkamme matkaa. Näemme vielä muitakin orangeja, nämä ovat naaraita ja huomattavasti rauhallisempia kuin Jackie. Pääsemme katsomaan muutamia aivan läheltä, mutta liian lähelle ei saa mennä jottei ihmisen taudit pääse leviämään orangien yhteisöön, pienikin nuhapöpö voi tehdä pahaa tuhoa uhanalaiselle lajille. Päivän kruunaa söpö Thomasin Lehtiapina, joka juoksee metsästä oppaamme perässä ja istahtaa käsivarren päähän oksalle katselemaan rauhallisesti meitä.

Olemme ällikälle lyötyjä, emme saata millään uskoa villin eläimen käyttäytyvän näin! Oppaamme joutuu moneen kertaan vakuuttelemaan ettei kyseessä ole kenenkään karannut lemmikki. Yövymme laavussa viidakossa kauniin joen rannalla. Illalla kokki opettaa meille korttitemppuja nuotion valossa ja nauraa ihmissyöjän kaikuvaa hörönaurua silmiään villisti pyöritellen. Yö on onneksi rauhallinen, viidakko on yllättävän ystävällismielinen. Hyttyset, muurahaiset, skorpionit ja käärmeet loistavat poissaolollaan. Seuraava päivä alkaa koskenlaskulla. Laskemme jokea kuormurin sisärenkaista kasatulla lautalla ja jatkamme sitten kävelyä ylös lähes pystysuoraa rinnettä. Muutaman tunnin etsinnän jälkeen löydämme paikan johon tuntuu kerääntyneen kaikki lähiseudun orangit. Lehvästyt heiluvat ja puut taipuvat joka puolella ympärillämme ruskeiden karvaturrien siirtyessä parempiin ruokailuasemiin tai katsomaan meitä. Istumme hiljaa maassa ja ihailemme tätä suurta näytelmää. Kuinka viisaan ja rauhallisen katseen näiltä oransseilta jättiläisiltä saakaan, miten harmonisesti ne elävätkään ympäristönsä kanssa! Onkohan ihminen varmasti viisain laji maan päällä?