Jake T/S Helenalla, osa II

9.5. 2011. Itämeri, jossain Gotlannin pohjoispuolella

Niinhän se on että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin nytkin Suomi lähenee päivä päivältä, vääjäämättä. Helenan vanavettä on piirretty maili toisensa jälkeen, merikin on välillä vaihtanut nimensä ainakin kahdesti. Kelit ovat olleet enimmäkseen kepeitä, joten jälleen kerran Helena-matkailu on muodostunut enimmäkseen metamatkaksi, tutkimusmatkaksi pään sisälle. Kyytiläiset ovat vaihtuneet, uusien ihmisten tapaaminen vaihtunut pian jäähyväisiksi. Yhteiset merikokemukset yhdistävät tavalla, jota en tässä pysty sanallistamaan, eronhetki on monesti ollut katkeraa, kyyneliäkin on vuodatettu.

Antti antaa mallisuorituksen ruorinpidosta

Azorien jälkeen Helenan porukka pysyi pääosin samana aina Cherbourgiin asti. Tässä vaiheessa porukka tuntui jo perheeltä, oltiinhan yhdessä oltu tiiviisti jo toista kuukautta.

Otto, Antti ja preventteri

Atlantti oli poikkeuksellisen tyven, Sisumme sai siis tehdä töitä koko löpötankin edestä ja Aulis juosta suodattimia vaihtamassa. Jatkuva koneen jyrinä, flunssaepidemia ja kylmenevät kelit saivat välillä mielialat mataliksi, mutta mistäpä ei kunnon huumorilla selvittäisi. Joukostamme löytyi joka päivälle joku, joka jaksoi hauskuuttaa muita. Tästä erityiskiitos Puosu Aulikselle, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen kertoa härskejä merimiesjuttujaan viekas hymy naamallaan, vaikka takana olisi vain puolen tunnin yöunet.

Aulis ja Hanna-Maria hempeänä

Aulis on ottanut minut myös siipiensä suojaan ”pikkuapulaisekseen”. Päivät ovat täyttyneet leppoisasta puuhailusta, aina on jotain pientä fiksattavaa. Välillä satelliittiantenni jää kömpelön perämiehen käteen, toisinaan pitää tutkia vedentekokoneesta nousseen savupilven syvintä merkitystä tai tukkia keittiön puhki hapettunutta merivesiputkea.Onpa kirveellekin ollut töitä....

Cherbourgiin saavuimme reilusti etuajassa, konekyyti on nopeaa. Meille jäi siis lähes viikko aikaa korjailla paikkoja ja nauttia mukanamme tuomastamme kevään lämmöstä. Ja croisantteja aamupalaksi, ah! Tulipa myös tutustuttua ranskalaisen hammaslääkärikulttuurin piirteisiin. Cherbourgissa vanhasta Atlantin ylittäneestä porukasta jatkoi vain minä ja Saksan-veli Heiko, jonka olin rekrytoinut kytiin Argentiinassa. Ja tietysti tuttu runkomiehistö; Buddhamaisesti myhäilevä kippari Rami, rattopoika-Aulis ja työtön purjetrimmaajamme Anssi. Tästä eteenpäin löysin itseni hiukan vastuullisemmasta roolista. Tunnenhan jo laivan ja sen tavat, joten olen yrittänyt auttaa uusia ryhmiä kotiutumaan ja oppimaan merielämän ja purjehduksen hienoudet. Hieno kokemus, joskin Aulis olisi kyllä voinut kyllä nakittaa ”keittiömestarin” tehtävät jollekin muulle. Tasapainoilu keliaakikkojen tarpeiden, uuden förstimme Petrin munista ja kalasta muodostuvan ruokavalion sekä muun ryhmän kapinahengen hienoisella rajaviivalla on välillä osannut olla melko rasittavaa.

Pohjanmeri ylittyy nopeasti konevoimin, tuulet ovat vastaisia, eikä ahtailla väylillä saa luovia. Harmillista tuolle porukalle, jotka yhtä lukuunottamatta kaikki jäävät Kieliin. Purjehduskokemus jää tällä legillä kovin ohueksi. Saammepa sentään pientä dramatiikkaa kalastusaluksen yöllisestä lähikontaktista ja perämiehen kapinaa nostattavasta käytöksestä. Pohjanmeren terävä aallokko saa Helenan nyökkimään epämääräisesti, useat matkalaiset kantavat koko pohjanmeren ajan käsipuolessaan marjasankoa. Kielin kanava, parit hätäiset suodattimenvaihdot lennosta kapealla väylällä. Kielissä laiturille jää vilkuttamaan Heiko, jonka kanssa olin tässä vaiheessa ehtinyt reissata kolmisen kuukautta, ja melkoisia kuukausia ne ovatkin olleet. Opiskelut Frankfurtissa jatkuvat, mutta mies lupasi tulla pian Suomeen, pitäähän orastavaa suomen kieltä päästä pian käyttämään. Eron haikeutta taisi lieventää Holtenaun laiturilta löytynyt blondi, joka oli kutsunut Heikon yöksi kylään...

Itämerellä taas uusi upea ryhmä, uudet upeat ihmiset. Nyt kelitkin ovat olleet suotuisia, olemme päässeet purjehtimaan, joskin edelleen keveissä keleissä. Aurinko paistaa, kannella sirkuskoulua (merkintä koulutuslokiiin: neljä henkeä oppi tänään kävelemään nuoralla kevyessä merenkäynnissä) ja öisin kummituslaivatarinoita.

Ei hassumpaa... Merivesi on Karibian 26 asteesta jäähtynyt 2,6 asteeseen, yövahdit ovat jäätävän kylmiä, mutta silti kodikkaan rattoisia, kyllähän sitä iltaa istuu hyvässä seurassa.

Keväistä pelastuspukukelluntaa Bornholmin satamassa

Bornholm, Gotland, keulan edessä Suomi, maili maililta lähempänä. Tänä aamuna heräsin ahdistuneena; ymmärtäen, että en voikaan enää jatkaa purjehtimista eteenpäin, aina vain uuteen auringonlaskuun. Yhtäkkiä olenkin perillä, takaisin arkisessa aherruksessa. Vaiko uusissa seikkailuissa? sen aika saa näyttää...Nyt yritän vielä nauttia viimeisistä meripäivistä.

Jälkikirjoitus 13.5. Sipoo

Suomi! Saapuminen maailman kauneimpaan saaristoon ja oikea Suomalainen Sauna Utössä helpottavat kummasti kotiinpaluun tuskaa. Ensimmäinen asiointi kaupassa selvällä Suomen kielellä lähes vuoteen on jäätävä kokemus. Hei! Mähän ymmärrän mitä toi kassa sanoo!Vau!Täältähän saa suomalaista salmiakkia!

Lähes kahden kuukauden ja 5213 merimailin ajan Helena on ollut kotini ja utopiani, merkillisen surrealistinen mikrokosmos, jossa ei tarvitse miettiä maallisia murheita. Mielentila, joka on koukuttanut minut ja muut niin, että suunnittelimme loppumatkasta jo koko laivan kaappausta ja kääntymistä takaisin kohti Karibiaa. Nyt siitä täytynee (toistaiseksi) luopua ja keskittyä proosalliseen yrittäjän arkeen. Iso huokaus! Edessä on kuitenkin myös Suomen kesä ja paljon muuta hienoa. Persuista huolimatta Suomi on hieno paikka, sitä ei voi kunnolla ymmärtää ennen kuin täältä on ollut jonkin aikaa poissa. Voin suositella.

Kipparilla on asennetta!