12.11. Singapore

126 Sims avenue, katukeittiöiden kuningas

Kirjoitan Singaporesta – olihan se taas yksi matkan kohokohta. Ja taas ihmiset sen tekivät, kiitos Jaken työkaveri Liun ja minun joogatuttujen Talian ja Mauricion jotka majoittivat meitä ja näyttivät kaupunkia ja elämäänsä siellä.
Siinä kun Kuala Lumpur on kuin lapsuuden muistojeni Köhäkkätori Suomussalmella, loputon päänsekoittavien houkutusten viidakko (tässä täytyy muistaa että olimme viidettäkuukautta sangen rajoittuneissa kuluttamisolosuhteissa), Singapore on kuin olisi lentokentällä – kiiltoa ja luksusmerkkejä, ei hiustakaan kadulle pudonneena. Kaikkihan tietävät että purkansyöminen Singaporessa on rikos ja lähes kaikesta muustakin sakotetaan, yhteisö kuulemma valvoo sääntöjen noudattamista. Mutta on muutakin, suloiset koristeelliset ja pastellisävyiset talorivistöt katujen varsilla ja kaikki itäiset kulttuurit salonkikelpoisesti esiteltyinä. Käyskentely näillä vanhoilla kaduilla ja istahtaminen tuoreelle hedelmämehulle ihmettelään ihmisvilinää on ihan parasta. Aiemmin inhosin ihastunutta sanaa ”Amazing”, mutta nyt on kyllä tultu siihen tilanteeseen, että useinkaan ei ole sopivampaa sanaa. Talialta opin myös kätevän ilmaisun ”Super”. Toivottavasti tämä ei kerro aivojen surkastumisesta ja mielikuvituksen unohtumisesta Sumatralle.

Viikko Singaporessa hurahti kaupunginosiin tutustuessa, metromatkassa kiinaan, intiaan, muslimimaihin, lentokenttäisin Orchadroad edustakoon nyt länsimaita. Nautimme mielestämme ällistyttävimmistä tarjolla olevista viihdykkeistä, kävimme mm. Yösafarilla avoimessa eläintarhassa ihmettelemässä kissankokoisia lepakoita, yöeläjä apinoita ja muita yökukkujia kuunvalossa sekä nautimme fuusiomusiikista ulkoilmateatterissa illan hämärtyessä.

Jake ja Liu, taustalla Sigaporen tunnus, kalanpyrstöinen leijona-suihkulähde (!)

On totta että kaupungin (maan) tunnus leijonakalaveistos on psykedeelinen ilmestys, mutta arkkitehtuuri ei siitä juuri jää toiseksi! Kuka keksi laittaa laivan kolmen pilvenpiirtäjän katolle tai tehdä lootuksen muotoisen museon? Silti kaupunki ja liikkuminen siellä toimii loistavasti, eksyminen on mahdotonta. Viestintä, myös markkinointiviesteissä on kehittynyttä, kivasti ja selkeästi esitelty. Jäimme kyllä kaipaamaan karttaa maanalaisista kävelytunneliverkostosta, kaupunki ostoskeskuksineen ja kulkuväylineen on suureltaosin myös maan alla ja kaduilla käveleminen paikasta toiseen on on usein mahdotonta tässä ilmastoidussa maailmassa. Katujennimissä pitää olla tarkkana, sillä samalla nimellä löytyy varmasti sekä street, road, way ja avenue, ensimmäinen numero nimen perässä tarkoitti monesko senniminen katu on kysymyksessä ja vasta toisena on talonnumero. Kiihkeä elämänrytmi tempasi heti mukaansa, päivät venyivät aamuseitsemän joogatunnille lähdöstä puoleenyöhön venähtäneeseen illalliseen.

Ystäviemme elämänpiirit kaupungissa olivat lähes vastakkaiset. Liun mukana pääsimme kiinalaisen uranaisen maailmaan, jossa asutaan vanhempien luona, tehdään 14 tuntisia työpäiviä ja shoppaillaan ystävättärien kanssa. Hän vei meidät Chinatowniin, työpaikalleen ja kiinalaisten herkkujen äärelle. Kiinalaiset ovat katukuvassa ylivoimainen enemmistö, varmaankin koko maan kantava voima, joka asuu valtavissa esikaupunkikortteleissa ja pakertaa omaa tietään onneen. Pääsimme ottamaan kantaa myös Durian-ilmiöön, joka oli kiinnostava ja silmiinpistävä jo Malesiassa. Durian on suuri ja kuvottavanhajuinen hedelmä, jota myydään kadunkulmissa ja jakaa mielipiteitä rajusti. Sen vieminen julkisiin kulkuneuvoihin on kieletty kaamean hajun vuoksi, mutta maku on jotain toista. Maistelimme hedelmää Liun opastuksella (itse olimme jo ostaneet sitä kerran, mutta päädyimme ostoksemme olevan pilaantunut). Jake rakasti heti sen superlihaisaa ja kermaisaa haisevuutta ja minä maistelin sitä uteliaasti puistatellen. Voin uskoa että maku on koukuttava jos siitä pitää.
Jake ja Mauricio, mukissa taas jotain uutta ja ihmeellistä

Meksikolaiset Mauricio ja Talia ovat maailmanmatkaajia ja joogaopettajia, heidän mukanaan näimme toisenlaista urbaaniutta – koti keskustassa, työtä muutamatunti päivässä ja elämäntavat ja -paikat terveystietoisia ja boheemeja. He tiesivät taide-elokuvista, vintagemarkkinoista ja parhaista kasvisruokapaikoista.

Tässä pullean vatsan yli kirjoittaessa voin poikkeuksellisesti olla sitä mieltä että jokainen suupala oli sen väärti, joka aterialla oli jotain järkyttävän herkullista ja kummalista, perinteistä- tai fuusioruokaa – oletkos käynyt japanilaisessa ravintolassa joka on erikoistunut Japanilaiseen spagettiin merilevineen ja muine mausteliemineen? Ihmistiheys on niin suuri että lähes mille vaan löytyy riittävä asiakskunta.
Parasta oli kuitenkin pikkuinen kiinalainen katukeittiö 126, jonka ruokalista oli pelkästään kiinaksi. Osoittelimme muihin pöytiin – ottaisimme tuota ja tuota, ja kaikki oli pökeryttävän herkullista. On ihmeelistä että tällainen saarivaltakunta on voinut kehittyä päiväntasaajaviidakoihin!